Se on jännä kuinka edellispäivän järkyttävän huono olo tuo aina mukanaan seuraavaan päivään loputtomasti energiaa, rauhaa ja toivoa! Energiaa riittäisi nyt vaikka mihin, ja olenkin tänään saanut paljon aikaiseksi.
Juttelin tänään lääkärin kanssa aika pitkästikin, ja hän selvensi paljon asioita. Ylipainehoidon tarpeesta keskusteltiin, ja lopuksi sain selvennettyä itsellenikin, miksi se on vielä niin tärkeää. Toisaalta selvisi myös se, että Danielin kotilomia ei todellakaan olla vähentämässä! En tiedä mistä hoitaja eilen oli tuon idean saanut, mutta lääkäri totesi että ei ainakaan häneltä, hän ei ole moista ehdottamassa!
Todennäköisesti ylipainehoidon ansiota on, että Daniel kasvaa koko ajan, ilman sitä saattaisi kaikki energia mennä kasvamisen sijasta hengittämisen ylläpitoon. Tänään Daniel ylitti kolmen kilon rajapyykin, paino oli 3015g!
Puhuttiin myös leikkausjonotilanteesta, olen ollut huolissani mahdollisten influenssapotilaiden vaikutuksesta tuohon jonotilanteeseen. Lääkäri totesi, että se on otettu jo huomioon tuossa neljän viikon leikkausaika-arviossa, ja suunnitellut sydänoperaatiot ovat vihoviimeisiä joihin tuo influenssatilanne vaikuttaa.
Nyt vain siis katse ylöspäin ja päivä kerrallaan eteenpäin, tänään juuri mietin että vaikka leikkaus onkin rankka, niin kaikista rankimmat ajat on kuitenkin jo takana ja sairaala-ajastakin on jo suurin osa "lusittu".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

3 kommenttia:
Mahtava tunne varmasti tuo 3kg ylitys! Meilla odotellaan, etta 2,5kg menis rikki.
Susanna
<3
Kyllä sä pärjäät!!! Ja Daniel kanssa!!! Hyvä tulee, annat vaan ajan hoitaa 'haavat'. Tiedän että se on ikävää, mutta ennemmin tai myöhemmin Daniel on kunnossa ja saatte hänet kotiin lopullisesti.
Lähetä kommentti