Tämä päivä on mennyt todella sekavissa fiiliksissä. Olen vuorotellen tyyni ja rauhallinen, vuorotellen sisälläni kiehuu!
Keskustelin tänään Danielin omahoitajan kanssa, joka totesi että ylipainehoitoa meinattiin nyt sitten, päinvastoin kuin viime viikolla on puhuttu, LISÄTÄ jopa päiväsaikaan tehtäväksi, koska kuulemma Daniel hyötyy siitä. Koitin selittää, että omasta mielestäni tilanne on juuri päinvastoin, mutta kuuroille korvillehan mun selitykseni menee, tottakai!
Homman nimi on siis se, että esimerkiksi la-su yönä Daniel ei ollut rauhoittunut lähes ollenkaan ylipaineeseen, mutta nesteenpoistolääkityksen annosta oli juuri lisätty ja poika oli kotona sunnuntaina todella virkeä ja seurallinen. Viime yönä Daniel oli ollut koko yön ylipaineessa, mutta oli koko päivän tänään todella väsynyt. En tiedä järkeilenkö jotenkin väärin, mutta omasta mielestäni tuo kertoo siitä, ettei ylipainehoito ole se ratkaiseva tekijä tässä?
Toinen mistä hoitaja kysyi, oli että olenko keskustellut lääkärin kanssa kotilomista, kysyi onko puhuttu kotilomien laittamisesta nyt jäihin infektiovaaran takia! En ole moisesta kuullutkaan, eikä siitä ollut mitään puhetta, leikkaukseen on 4 viikkoa joten miten ihmeessä nyt onkin niin että suljetaan Daniel sairaalaan niin ettei edes lomille pääse?
Tulee väistämättä mieleen, että onko jotakin sellaista mitä nyt meille ei kerrota? Onko nyt niin että tilanne on niin vakava että sairaalassa on pakko Danielia pitää eikä enää edes lomille kotiin pääse? Miksi sitten leikkaus on "ei-kiireellinen" jos kerran tuo sydänvika estää meiltä normaalin elämän?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
*voimahalit* <3
Jos tuntuu liian raskaalta, niin tuu tänne tai sit tuun sinne... :)
- T.K
Paula hyvä.Soittele aina kun on tarve. Olen toisaalta samaa mieltä että Danielin olisi hyvä päästä leikkaukseen pian.Mutta jos Danielille tulee esim. nuha joka on 2-3 kk ikäiselle normaalisti vaaraton mutta tässä tilanteessa ei hyvä Danielille koska leikkaus on jo niin lähellä. Leikkaus siirtyisi taas eteenpäin.Ota lääkäriä hihasta kiinni tai varaa keskusteluaika.Sairaalassa on myös sosiaalihoitaja ja terveydenhoitaja asioiden selkiyttämiseksi. Varaa heiltäkin aika niin heidän on kerrottava missä mennään ja mitä on suunnitelmissa. Jaksamista ja soita. Terveisin Helena mummi.
Lähetä kommentti