Varaslähtö

Heräsin 16.9. yöllä puoli kahden aikaan siihen, että nukuin "lammikossa", ts. lapsivedet olivat valahtaneet sänkyyn. Soitin Kätilöopistolle synnytyspolille, mihin oli tarkoitus mennä synnyttämään, ja pyysivät käymään samantien päivystyksessä. Herätin Mikan ja lähdettiin ajamaan Kätilöopistolle. Raskausviikot olivat tuolloin 31+4.

Matkassa meni noin 20 minuuttia, ja pääsin tutkimushuoneeseen heti. Lääkäri tutki tilanteen ja totesi vuodon olleen lapsivettä, ja että on pakko tehdä siirto Naistenklinikalle, koska jos vauva syntyisi nyt, ei Kätilöopistolla olisi niin hyviä edellytyksiä hoitaa pientä kuin mitä Naistenklinikan vieressä olevalla Lastenklinikalla on. Hoitaja tilasi ambulanssin, ja minut kiidätettiin sillä Naistenklinikalle, Mika tuli perässä omalla autolla.

Kaikkia tapahtumia en edes muista, olin niin väsynyt, paniikissa ja hermostunut. Muistan, että lääkäri tutki minut ja sanoi että jään sairaalaan seurantaan, mutta välitöntä vaaraa ei ole. Syytä vesienmenolle ei myöskään löytynyt. Sairaalasta en kuitenkaan enää "yhtenä" pääsisi pois vauvan kanssa, se oli varmaa. Minut siirrettiin synnytyssaliin, jossa seurattiin samalla vauvan sydänkäyrää. Patistin Mikan kotiin nukkumaan jotta saisi edes muutaman tunnin unta vielä. Nukahdin itsekin muutamaksi tunniksi.

16.9. aamulla minut siirrettiin osastolle täydelliseen vuodelepoon, ainoastaan vessassa ja suihkussa saisin käydä. Kaksi kertaa päivässä otettiin vauvan sydänkäyrää, ja sain suoneen antibioottia jotta lapsiveden menon jälkeen mahdollista tulehdusta ei tulisi. Sain myös estolääkitystä jotta synnytys ei etenisi, ja kortisonia jotta pienen keuhkot ehtisivät kypsyä jos tulisi kiireellä maailmaan.

Joka aamu seurailtiin tulehdusarvoja verinäytteestä, ja lukemat näytti todella hyviltä. Antibiootit lopetettiin perjantai-iltaan, kun 3 päivän kuuri oli ohi. Vauvan sydänäänet oli koko ajan tasaisen hyviä ja vauva liikkui hyvin.

Loppuviikosta alkoi aina iltaisin tulla tasaisia supistuksia, jotka ei kuitenkaan yltyneet synnytykseen asti kertaakaan. Kipeitä olivat kyllä, mutta eivät käynnistäneet synnytystä. Lapsivettäkin kehittyi koko ajan lisää.

Sunnuntaiaamun tulehdusarvot oli lievästi koholla (CRP oli 9), joten lääkäri määräsi sunnuntai-iltapäivälle uuden kokeen. Arvo ei vielä tarkoittanut tulehdusta, mutta koska tulehdus olisi vauvalle hengenvaarallinen, lääkäri halusi seurata tilannetta tarkemmin. Sunnuntai-iltana arvo oli 11, kuulemma ei vielä mitenkään hälyttävää.

Maanantaiaamun tulehdusarvo oli 14, ja lääkäri päätti että ei jäädä odottamaan tulehdusarvon nousua enää pidempään, vaan käynnistetään synnytys. Ensimmäisen käynnistyslääkkeen sain 13 maissa maanantaina, eikä sillä ollut merkittävää vaikutusta. Lääkkeen annon jälkeen olin aina tunnin sängyssä ja vauvan sydänkäyrää seurattiin, eikä käyrälle piirtynyt mitään poikkeavaa. Toiselle käyrälle piirtyi supistukset, niitäkään ei näkynyt.

Toisen lääkkeen sain 17 aikaan, sen jälkeen alkoi supistaa kunnolla ja supistukset näkyi käyrälläkin. Vauvan sydänäänet oli edelleen hyvät. Yhtäkkiä tuli todella kova, pitkäkestoinen supistus, joka ei tuntunut hellittävän ollenkaan. Pyysin hoitajan paikalle. Hoitaja soitti lääkärille, ja vei minut tutkimushuoneeseen. Ehdin olla huoneessa minuutin verran, lääkäri tutki minut ja ultrasi vatsan päältä vauvan, ja huusi samantien "Hätäsektio!" ja samassa minut laitettiin paareille. Useampi hoitaja (en muista montako) tuli paikalle ja juosten saattoi leikkaussaliin. Paniikissa itkin ja huusin vain että haluan että soittavat Mikalle ja hoin että "Ei se vielä saa tulla". Myöhemmin selvisi että syy hätäsektiolle oli istukan reunan osittainen repeäminen irti kohdun seinämästä.

Hätäsektiolla syntyi pieni ihana poikamme 21.9.2009 raskausviikoilla 32+2. Mittaa pojalla oli 41cm ja painoa 1590g. Poika siirtyi samantien Lastenklinikan vastasyntyneiden teholle saamaan tehohoitoa vaikeaan alkuun.