Tänään oli pojalla ensimmäistä kertaa myös vaatetta päällä kun mentiin sairaalalle. Olivat pukeneet nätit vaaleansiniset housut. Omia vaatteita en ole sairaalaan vienyt, ettei eksy vahingossa sairaalapyykkiin, joka tarkoittaisi varmaa katoamistemppua vaatteille.
Nyt vahvistui se, että poika siirtyy huomenna vihdoinkin Jorviin. Happitasot on jo todella hyvällä tasolla, eikä ylipainetta ole tarvittu kuin todella pieniä hetkiä, paria tuntia kerrallaan. Vatsa pojalla toimii hyvin, ja paino oli taas nousussa, 1530g tänään.
Hemoglobiinit oli vähän olleet alhaiset, 113, joten poika sai vähän punasoluja, lisäksi aiemmin jo lopetettu nesteytys on pienillä määrillä aloiteltu uusiksi. Osa maidosta kun oli palautunut takaisin letkun kautta, joten ihan vielä ei tarpeeksi suuria määriä maitoja pojan suolisto sulata että voisi pelkällä maidolla olla.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti