Lilypie First Birthday tickers

torstai 24. syyskuuta 2009

Kasvun paikka

Ensimmäisiltä päiviltä tärkeimpiä virstanpylväitä on se, että alkuun näin pienille annettavat maitomäärät kerralla (3h välein) on todella minimaalisia, 1-2ml kerralla. Heti alkuun kuitenkin oli tuo määrä liian pieni, ja maitomäärä nostettiin 5 millilitraan kerralla. Kahden päivän ikäisenä maitomäärää piti nostaa jo 6-8 millilitraan, ja tänään, 3 päivän iässä, maitoa annetaan 10 ml kerrallaan.

Näin pieni keskosvauva ei vielä osaa imeä, ruoka annetaan nenä-mahaletkulla suoraan vatsalaukkuun ruiskusta valuttamalla. Itsekin ollaan päästy jo ruokaa antamaan, ja vaippoja vaihtamaan pienelle. Vatsa ei vielä oikein ole meinannut toimia, mutta jonnekin se maito masusta katoaa kun koko ajan tahtoo olla nälkä ja letkusta ei takaisinvirtaustakaan ole, joten kohta varmaan vatsakin toimii jo.

Äidinmaito on suolistolle ja vatsalle tärkeintä mitä voi sen kuntoon saattamiseksi saada, siksi odotan ja yritän että voisin antaa omaa maitoa pojulle. Ehkä lähipäivinä sekin onnistuu.

Hengittäminen on toinen tärkeä asia mikä näillä pienillä voi olla vielä vähän vaikeaa, kun keuhkot ei vielä ole ihan siinä kunnossa että osaisi ilman apua hengitellä. Siksi pojalle annetaan ylipainehoitoa, joka auttaa keuhkorakkuloiden auki pysymistä, joka taas on edellytys sille että happea kulkeutuu hengitysilmasta myös verenkiertoon ja siten muuallekin elimistöön.

Hengityskonettakin tarvittiin hetken, kun alkoi vaikuttaa siltä että liikaa energiaa meni hengityksen ylläpitämiseen, silloin ei muiden toimintojen opettelemiseen oikein riitä voimia. Se oli kuitenkin vain yhden päivän verran, nyt on poika taas pois hengityskoneesta ja hengittää omin avuin, tosin ylipainehoitoa tarvitaan vielä hetken.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kun lukee näitä sun hienoja tekstejä tulee mieleen kun laura syntyi vuonna 2006.. sairaalassa oltiin ja pitkään,mutta tekin ootte kokenu aivan uskomattomia hetkiä!!! ti.riina a.