Tänään Daniel voi jo niin hyvin, että happisaturaatiot ja hengitystiheys oli aivan normaalit ilman ylipainettakin. Daniel oli lisäksi potkinut jalastaan kanyylin irti niin, että se ei enää vetänyt nestettä joten se otettiin pois, lääkäri lopetti samalla sitten myös salpaajalääkityksen ettei tarvitse laittaa kanyylia takaisin. Nyt vuorokauden-parin sisällä nähdään siis, miten Danielin sydän jaksaa ilman tukilääkitystä.
Ylipainehoitoa aletaan samalla purkaa, tänään aamulla otettiin pois ja nyt iltapäivällä takaisin, tarkoitus on pikkuhiljaa pidentää noita poissaoloaikoja mutta kuitenkin sen verran vielä ylipaineella auttaa että keuhkot saavat välillä hengähtää.
Sydänpussissa on vielä nestettä, ottavat uuden ultran jotta näkevät onko nesteen määrä vähentynyt, lähinnä siis että onko nesteenpoistolääkityksestä apua sen kanssa. Jos nestettä on edelleen liikaa, laittavat dreenin mistä sitten tuo ylimääräinen neste valuu pois.
Muuten Daniel oli tosi hyvässä kunnossa, turvotusta ei kasvoissa ole enää ollenkaan, raajoissa on enää hitusen. Hengitys on parantunut silminnähtävästi, ja tänään syötin 50ml pullosta, meni 10 minuutissa kun kotona ennen leikkausta saman määrän syömiseen meni tunti...
Hyvä päivä siis sairaalalla, mutta sikäli vähän kurja kun itse tunnun tulleen kipeäksi. Nuha vaivaa, ja ehkä on vähän lämpöäkin. Varmuuden vuoksi siis pysyn huomenna pois sairaalalta.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Yritä parantua pian. Kiva että Daniel voi jo niin hyvin.
Tampereen mummu
Lähetä kommentti