Lilypie First Birthday tickers

torstai 22. lokakuuta 2009

Sydämen asialla - kaksi askelta eteen ja yksi taakse

Tänään oli kardiologikäynti, ja selvisi että tuo kammioiden välinen aukko oli kasvanut hieman. Tästä se ei kuulemma enää suurene, mutta kun Daniel kasvaa, kammioiden välinen paine-ero kasvaa ja kasvattaa samalla virtausta aukon kautta kammiosta toiseen. Tuo aiheuttaa sen, että keuhkojen tilanne saattaa huonontua, mutta toisaalta taas sen nesteenpoistolääkityksen pitäisi tähän auttaa. Kardiologi totesi, että todennäköisesti tuo aukko ei ole menossa itsekseen kiinni, joten se pitää keinotekoisesti "tilkitä" leikkauksella n. 3-4kk päästä.

Lääkitysten lopettaminen teki Danielin voinnin hieman huonommaksi. Paino oli noussut kuitenkin, tänään 2025g. Teofylliinilääkitys aloitettiin nyt uusiksi, ja jatkuu kuulemma laskettuun aikaan asti, eli ensi kuun puoliväliin. Lisäksi tuo kertaalleen jo Naistenklinikalla lopetettu ylipainehoito aloitetaan taas yöksi, jotta saataisiin yöllä hengitystä tasattua ja Danielin oloa helpotettua sillä tavoin.

Nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että sitten kun tuo jälleen nostettu nesteenpoistolääkitys auttaa sen verran että hengitys helpottuu ja keuhkoissa ei ole enää nestettä, Daniel pääsee kotiin. Keuhkokuvassa ensi viikon alussa näkee tuon nestetilanteen. Kotona nesteenpoistolääkitys on päällä ainakin sitten leikkaukseen asti.

Ajallisesti kotiinpääsyn ajankohtaa ei tiedä kukaan, oma veikkaukseni on että lähellä laskettua aikaa päästään kotiin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia Danielille ja vanhemmille!!! <3

- T.K

Taina kirjoitti...

Se on ihan kohta!!! Ihan huippua!!! Jaksuja täältä sinnepäin sitä hetkeä odotellessa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, niin iso pieni poika, onnea kahden kilon rajapyykistä! Lääkitykset on tosta kurjia et joskus vaan se kokeilu kertoo mikä on hyvä juuri nyt. Mutta ajan kanssa, tsemppiä tsemppiä!!

-geh

Anonyymi kirjoitti...

voi teitä ihanuuksia =) te elätte siellä niin jännää aikaa..muistakaa pitää itsestännekin huolta <3 t: riina ja laura..

Anonyymi kirjoitti...

Voimia sinne teille kaikille... t.marika-serkku