Lääkäri oli eilen soittanut sydänpolille ja kysellyt leikkausaikaa, ja olivat sanoneet että ensi viikonkin leikkausaikataulut ovat vielä kokonaan auki, joten ei ole vielä antaa aikaa ensi viikolle eikä sitä seuraavillekaan viikoille. Lääkäri oli hoputtanut jonohoitajalle Danielin leikkausta, saa nähdä oliko sillä mitään vaikutusta.
Daniel oli tänään kovin virkeällä päällä! Vähän huonosti söi ja melkein kaiken maidon annoin letkuun, mutta muuten oli oikein virkeä ja jaksoi paljon seurustella ja kannatella päätä. Hoitajat oli ottaneet Danielista kuvan ilman nenä-mahaletkua, skannaan sen jossain vaiheessa ja laitan tänne. Tuo kone jossa skanneri on kiinni ei toimi joten ihan heti en saa kuvaa skannattua, mutta enköhän saa sen koneen kohta korjattua.
Keuhkokuvakin oli otettu tänään, kuvissa näkyy edelleen kosteutta mutta ei ole muutosta mihinkään suuntaan. Sikäli hyvä, kun ennen leikkausta ei ole odotettavissa kuitenkaan parannusta tilanteeseen mutta toisaalta Danielin tila voi huonommaksi mennä äkkiäkin, ja silloin tulee kiire leikkaukseen. Vaikka Daniel välillä onkin niin kovin uupunut, joka taas voisi olla nesteen lisääntymisestä keuhkoissa, sellaisestakaan ei ollut mitään merkkejä keuhkokuvassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti